Kirjoitus siitä, mitenmitenmiten.

IMG_2392Päässä seilaa ihan liikaa ajatuksia. Ja nähtävästi myös enemmän vapaa-aikaa, kun asioita on osannut tehdä edes vähän järkevämmin – ainakin parin viime päivän aikana…  Katsotaan, kuinka kauan tätä kestää, vai onko tämä joku välitila. Normaalisti olen äärettömyyksiin asti järjestelmällinen, täsmällinen ja siivo, eikä aikataulutus ole mikään ongelma. Jossain kai sen dieetin on näyttävä?

Olen tässä hyvän tovin nyt miettinyt, miksi en jännittänyt ensimmäisiä Body Fitness kisojani Tampereella enkä kauheasti kyllä stressannutkaan niistä. Kaikki se stressi, mikä ylipäätään vaikutti negatiivisesti kuntoon ennen kisoja, tuli täysin kisadieetin ulkopuolelta: töistä ja kotoa. Lähinnä siis siitä, miten dieettini vaikuttaa mimmiin ja hänen suhtautumiseensa ruokaan, joka on muutenkin vähän oikukas. Miten väsymykseni vaikuttaa parisuhteeseen. Miten saisin muuton hoidettua vähimmällä mahdollisella ahdistuksella (1.7. oli muutto…) ja  arjen pyöritettyä ilman että dieetti näkyy ylipäätään lapsille mahdollisimman vähän.

Ja tietysti, miten sosiaalisen elämän saa hoidettua niin, ettei tarvitse jokaiselle selittää, miksei tarjottavat kelpaa, tai miksi olisi kiva tavata jossain kahvilassa, jossa voin syödä oman ruokani. Miten dieetti näkyisi mahdollisimman vähän oikeastaan ei vain lapsille, vaan kenellekään. Oli välillä todella ahdistavaa, ettei läheisimmätkään meinanneet ymmärtää, miksi oikeasti pidän kiinni siitä, mitä ruokavaliossa tai treeniohjelmassa lukee. Että se ei ole minulle sama, syönkö palan suklaata tai otanko kahvini maidolla vai en. Että en halua lavalla miettiä, olisinko voinut tehdä jotain toisin. Ja koska tämä oli minun unelmani, haaveeni nousta lavalle, se oli ja on vielä pari viikkoa minulle tärkeimpiä asioita ja prioriteettilistan kärjessä, eikä sen pitäisi olla keneltäkään pois. Meillä kaikilla on hetkemme, kun pitää keskittyä omiin juttuihin, mutta ei se tarkoita, että kaikki muu unohtuu lopullisesti. Joitakin ratkaisuja oli pakko itsekin tehdä matkan varrella ja luottaa, että ne, jotka oikeasti ovat ystäviä, ovat sitä vielä kun tämä projekti on ohi. Itse näen vahvasti sen, että osana ystävyyteen kuuluu toisen tarpeiden huomioon ottaminen, ja joskus se tarkoittaa myös sitä, että tarve voi olla oma aika itsensä kanssa.

Varmasti niin kutsuttu kilpaurheiljan psyyke on edelleen tallella kilpahiihtoajoistani, koska keskittyminen tavoitteeseen ei herpaantunut. Pystyn tsemppaamaan kyllä suoritukseen salilla, siihen että olen muistanut kaiken (kiitos listojeni) ja kisatilanteeseen, mutta elämä uusioperheen kanssa tämän fitnesskuplan ulkopuolella tarjoaa haasteita ja stressinaiheita tälläiselle hermoilijalle. Lapset ei todellakaan käyttäydy aina niinkuin odotetaan, eikä niiden kuulukaan. En voi hallita kaikkea, vaikka kuinka haluaisin. Tietty jännitys ja stressi on aina olemassa elämässä ja ne ruoat tippuu joskus lattialle, joskus tuolille, joskus jonnekin josta ne löytyy kun banaanikärpäset hyökkää haaskalle. Huomasin, että päätöksentekokyky aleni, kun ei vain jaksanut ajatella asioita, ja annoin lähes kaiken vallan ja vastuun puolisolle arjen pienissäkin päätöksissä. Juttuja, joita olisi voinut tehdä tänään, siirsin huomiselle. Toimintamalli, joka on minulle itselleni vieras muutoin.

Toisten kisojen lähestyessä olo on sen sijaan jo lähes rentoutunut myös kotielämän suhteen – se tärkein haave on saavutettu, sitä ei enää kukaan voi ottaa pois: olin lavalla. Olin paras sen hetkinen itseni. Lappeenrantaa varten  tietää jo, mitä tuleman pitää, miten marssi kulkee ja osaa vielä enemmän vain nauttia siitä, mitä on vuoden aikana saanut aikaan ja odotella sitä kisapäivän kunnon esiintuloa ihan rauhassa. Fiilis on tosi levollinen lavan suhteen.

Ja samalla kuitenkin odotan jo sitä, että kisat ovat ohi ja palataan normaaleihin rutiineihin, jossa ei ole aamulla kiire aerobiselle ja jossa kaikki voivat pöydässä syödä samaa ruokaa. Jossa en kaadu illalla kuolleena sänkyyn, kuten tässä loppumetreillä on käynyt -call that a relationship-, jossa puoliso saa toteuttaa vuorostaan omaa unelmaansa minun pitäessä arkea kasassa, ja jossa en stressaa ja yritä hallita kaikkia muita paloja elämässäni kun tunnepuoli menee hyrskynmyrskyn. Jossa väsymys ei vaikuta mielialaani tai ärsyyntymiskynnykseeni. Ai mihin? Otetaan siitä sitten seuraavan kerran…