Kisaraportti, Tampere

Niinhän se Tampere oli ja meni. Matkaan lähdettiin perjantaina auto täynnä ties mitä pussia ja nyssäkkää ja litroittain vettä. Hra valokuvaaja ajoi ystävällisesti, minä keskityin olemaan jalat kohti taivasta ja imemään nestettä, jotta klo 20 olisi päivän litrat täynnä – ja mielellään vielä ennen sitä.

Hotellille tultiin heti neljän jälkeen, ja koska Tre on mukavan pieni, tallusteltiin siitä hotellihuoneen kaaoistamisen jälkeen Ilvekseen rekisteröintiin.

Olin neljäntenä paikalla (vaikka menin tyyliin 5 min ennen alkua) ja pääsinkin sutjakasti ulos. Virallinen mittaus osoitti minun lyhentyneen sentin, eli 160 cm on naisella pituutta. Perjantai-aamuna painoakin tosin oli enää 47 kiloa, mikä on muuten saman verran, kuin vuosi sitten aloittaessa. Vähän on vaan näky eri.

Rekkauksen jälkeen hotlan kautta biksut pois ja lokarit jalkaan ja Kauneuspalvelu Tanner’sin suihkurusketukseen. Mulle vedetiin pe yksi kerros Jan Tanaa ja sitten lauantaiaamuna kaksi. Tuli hyvä, sopi mun iholle (ainakin tällä kertaa) eikä vihertänyt yhtään. Kiitos vaan, Nina!

Loppuillan sitten makoilin hotlalla ja nautin riisikakuista ja ananaksesta täysin siemauksin. Kuvioihin mukaan astuneet metukat ei sen sijaan sijoittuneet makuelämyskärkeen, olisin ottanut mielummin puhdasta suolaa. Itsehän olin siitä ‘onnellisessa’ asemassa, että suolani eivät tippuneet perjantainakaan alle 4 gramman. Mikrottelin valmiiksi bäkkärille puuroa kisan jälkisyömisiksi, koska kyllä, sitä mun on tehnyt mieli viimeiset 3 viikkoa, kun on menty enemmän ja vähemmän ketoosilla. Vetäsin valkkarit huiviin ja kups kun kilahti päähän. Sänky kutsui.

Lauantaina valkku kävi kurkkaa kunnon ja määräämässä päivän syötävät. Siitä taas lökärit päälle ja menoksi, tällä kertaa meikkiin ja kampaukseen joista huolen piti Sahara Beauty & Designin Linda Härkin. Hommaan meni ehkä tunti, ammattilaisen tunnistaa. Kaksi kerrosta Jan Tanaa lisää samoissa tiloissa ja kappas, lavavalmis nainen!

Suunnattiin siitä sitten Tampere-talolle makoilemaan ja mutustamaan lisää riisikakkua, milloin hillolla ja milloin metukalla. Bäkkärille pääsi tuntia ennen kisaa, joten levittäydyin sinne heti tilanteen salliessa ja aloin vaihtamaan biksuja. Huoltajana minulla oli ihana Sanna, eli bikinieni äiti ;) laittelemassa liimaa pyllyyn ja öljyä reisiin. Siinä sitten se tunti meni kuin hujaus pumppaillessa ja syödessä sipsiä ja aakkosia.

Odotin koko päivän, milloin viimein alkaisi jännittämään, mutta ei. Ei edes jonossa odottaessa lavalle menoa. Minulla oli vain yksinkertaisesti mukavaa. Nautin, olo oli hyvä ja energinen. Lavalla oli ihanaa.

Homma oli tietysti ihan liian nopeasti ohi, selvisin eliminaatiosta mutta en päässyt finaaliin. Massa ei nyt yksinkertaisesti riittänyt, ja sarjani taso oli aivan huikea. Mutta kireä olin kuin mikä. Sitä oltiinkin tavoiteltu – koska tiedettiin, ettei lihasmassa yllä kärkeä hätyyttelemään, päätettiin lähteä hakemaan kisakokemusta jo tänä vuonna ja pelata kireydellä ja katsoa mihin se riittää.

Hymy ei silti hyytynyt yhtään, vaikka tajusin tietysti jo lavalla, että asiaa lähellekään kärkeä ei ole. Pari etu- ja takaposea meni ihan pyllylleen, vedin itseäni enemmän kasaan kuin levitin. Sivuposet oli sen sijaan ihan nätit! Kuvista on myös huomannut, että en uskaltanut tankata läheskään tarpeeksi (pelkäsin alavatsan pömpöttävän, se on mulla vähän stressiherkkä) ja pumppaus olisi saanut olla kovempaa. Olin tyhjä. No, näistä sitä nimenomaan opitaan.

Nälkä ei tullut koko dieetillä, eikä edes jano ehtinyt yllättää ennen kuin siinä vaiheessa, kun tajusi, että saa alkaa taas kisan jälkeen juomaan. Kroppani yllättää minut joka kerta. Kilpaurheilijan psyyke on vissiin tallella.

Mitään hullua mättösettiä en kisan jälkeenkään vetänyt. Viimein kuin sai syödä mitä halusi, suurin osa haluista katosi. Vedin kyllä pari kertaa ruokaa ulkona viikonlopun aikana, kuten brunssin ja sushia, mutta 450 g irtareita su iltana leffan aikana oli ainut kunnon överi. Oli muuten paha olo vielä maanantainakin.

Itse olin koko ajan ajatellut, että kisat loppuu Tampereeseen. Valmentajalla oli vähän eri näkemys, ja toinen puolisko sanoi ratkaisevan kommentin: ‘miksi et jatkaisi dieettiä vielä pari viikkoa ja kävisi Lappeenrannassa hakemassa lavakokemusta tulevaa varten. Olet kuitenkin seuraavan kerran lavakunnossa sitten kun olet menossa lavalle ehkä vuoden-parin päästä.’ Totta. Miksi en hakisi kokemusta ja varmuutta nyt, jotta kun seuraavan kerran on lavalla kamppailemassa niistä kärkisijoista, olisi jo taskussa itsevarmuutta ja kokemusta. Ja Lrannassa on mahdollisuudet päästä esittämään myös t-kävely, mikä olisi mahtava päätös dieetille.

Matka siis jatkuu oppimismielessä vielä pari viikkoa, nyt hinkataan poseja niin, että ne onnistuu myös lavalla. Kuka niitä tuolla salilla arvostelee :) ja samalla kokeillaan toisenlaista viimeistelyä, eli tankataan etukäteen jo enemmän. Katsotaan mitä maha tykkää.

Jos matkani syksystä 2013 syksyyn 2014 kiinnostaa, kurkkaa kuvasarja kisoistaFB:ssä.