Takamus kipeänä arkeen…

20160306_105634605_iOS-opt
Kahta en vaihda: joskus vuonna 1997/8 hommattuja, aivan parhaita pertsan kilpa-Fischereitä ja vuoden 1949 mallistoa olevaa voitelijamestaria, joka edellämainitut pitää priimakunnossa.

Olin viime viikon kirjaimellisesti hiihtolomalla, nimittäin vastasin ’kyllä’ vanhempieni kutsuun lähteä Lappiin viikoksi hiihtämään murtsikkaa ja ihmettelemään lumikasoja. Olin viimeksi käynyt Pyhällä joskus ylppäreiden jälkeen 2000 -luvun alussa, joten oli aika lailla no idea mihin paikkaan onkaan menossa. Ihan kiva mesta, mitä nyt hiihdollisesti reittejä ei ollut niin paljon tarjolla kuin Ylläksellä, jossa olen ollut useampaan kertaan suksimassa keväisin. Ladut olivat kuitenkin korkeuseroiltaan enemmän kuin siedettäviä, eli olisi sopinut huonokuntoisemmallekin hiihtelijälle kuin tällaiselle semi-ok-kunnossa olevalle ex-kilpahiihtäjälle ja nykyiselle offseason-salipirkolle. Miten se lausahdus menikään, että menneisyydessä loistava tulevaisuus? ;)

Kerrankin jätin työjutut taakseni Helsinkiin ja sain nollailtua päätäni. Kuvitelkaa, en katsonut duunimaileja kertaakaan (no ok, kerran kun katsoin onko ylimääräsitä hallituksen kokousta suunnitteilla!) koko viikkona, vaan sen sijaan katsoin ampumahiihdon MM-kisoja ainakin yhden työpäivän verran ja nukuin päikkäreitä toisen mokoman.

20160307_090809193_iOS_optHiihtokilometrejä viidelle päivälle kertyi vain noin 105, mikä on minulle aika alakantin suoritus, mutta opin tavoitehakuisen urheilusuorituksen sijaan sellaisen letkeän kauniin lupsutteluhiihtelyn taidon (lue: pertsaa vahdilla n. 9km/h). Selityksenä alhaiselle kilometrimäärälle voisi sanoa, että olin viimeksi hiihtänyt 3 vuotta sitten, mutta ei se nyt rehellisyyden nimissä paljon merkkaa kun kilometrejä on kilpavuosien aikana kertynyt tuhansia. Selkäytimestä se pertsa tulee, enemmän oli vain laiskuutta ilmassa ja hiihtelin sen minkä porukatkin, enkä lähtenyt omille urilleni muutamaa vähän nopeampaa etappia lukuunottamatta. Vapaata kävin testaamassa yhden lenkin verran, se oli huomattavasti nihkeämmän oloista puurtamista. Voimista ei jäänyt kiinni, mutta tekniikka oli ihan hanurista nykyään ja rytmitys ei tullut sitten millään sujuvaksi. Pertsalla moisia ei tarvitse minun edes miettiä, rytminvaihdokset tulee aivan ajattelematta maaston mukaan.

Kaaduinkin vain kerran. Ja se oli muuten eka kerta varmaan sitten… … ummm…. ETTÄ NÄIN HYVIN! Olen virallisesti liittynyt sunnuntaihiihtäjäkerhoon. Senkin vetäsin persiilleen niinkin tiukassa tilanteessa kuin se, että laskin mökiltä tulevaa polkua ladulle, ja iskä oli jäänyt ihan siihen polun viereen ladulle venaa. Liikaa vauhtia, liian vähän tilaa kääntyä. Tai no, sain käännyttyä, mutta sitten heitti takapainoiseksi ja tipahdin arselleni. Loppumatkana ei ollu muuten pyllyllä hiki.

20160308_085756913_iOS_opt
Ummm, missä se hissiasema on?

Mäessä kävin kurkkimassa ja ihmettelemässä yhden kolmetuntisen verran, nimittäin paljon muuta ei voinut. Sumu oli mallia hernerokka (kts kuvat —>) ja vasta 2/3 mäestä laskettua  alkoi näkemään sitä (omaa) suksenkärkeä pidemmälle. Meinaisi hiukan pelottaa, kun tiiraili rinteen reunoja merkkaavia keppejä sumun seasta pysyäkseen edes baanalla. Kaikki oli aivan sinihohtoisen valkeaa! Olen yleensä aika vauhdikas laskija tiukan kääntösäteen omaavien suksieni kanssa, mutta nyt menin suorastaan mammamaisen harkitsevaa kyytiä. Ei niinkään, että minulla olisi muka itsesuojeluvaisto toiminut (vaikka kuulostaisikin paljon paremmalta väittää muuta), mutta en suurin surminkaan voisi ottaa kontolleni jonkun muun päälle laskemista oman hölmöilyn ja vauhdinhalun takia. Laskettelu ei tullut yhtään niin luonnostaan enää kuin joskus, liekkö tässä lajissa tauko ollut oleellisempi tekijä. Meinasin väkisin ruveta vanhanaikaisesti askeltamaan käännöksissä kuin aropupu porkkanan nähdessään, vaikka noiden juuri hehkuttamieni carvereiden kanssa pitäisi vain heitellä sitä offseasonruhoa puolelta toiselle. Sukset meinasi lähinnä lykätä minut nenälleni.

20160308_100944958_iOS_opt
Hei mä tuun alas heti kun löydän sinne!

Nyt arkeen palattua on lähinnä väsy (ja loman pitäisi palauttaa?) ja takamus aivan törkeän jumissa. Hara eilen treenin päätteeksi runnoi sitä Mayor’silla auki kyynärpäällä, oli kuulemma istumalihakset aiiiiiivan tukossa. Todella yllättävä tieto kaiken sen autoilun jälkeen :D Onneksi olin kerrankin ollut kaukaa viisas, ja varannut hieronta-ajan etukäteen, Haralle ei nimittäin aikoja noin vain napata. Autossa ja junassa istuminen tekee minulle aina tehtävänsä, ja niin tälläkin kertaa. Alaselkä oli sillälailla ikävästi pumpissa melkein ensimmäisestä liikkeestä asti eilen jalkatreenissä.

Viikko oli siis kaiken kaikkiaan touhuamista ja perinteistä päänhuoltoa, jossa otetaan parisataa kilometriä etäisyyttä kaikkeen. En tiedä miten innoissani olisin normaalisti ollut moisesta, mutta nyt tuntui lohduttavalta ajatukselta olla viikko poissa kaikesta, mikä muistutti menetyksestä ja mikä aiheuttaa pahinta stressiä. Mino sai samalla nauttia reissukoiran elämästä ja voi pojat, kuinka nauttikin. Matkustaminen oli MAHTAVAA, kun sai nukkua mamman sylissä ensin torstaina 4 h junamatkan landelle ja perjantaina 9,5 h automatkan Pyhälle ja viikon päästä sama toisinpäin. Landella ja Pyhällä olo oli MAHTAVAA, kun sai juosta ensimmäistä kertaa ikinä vapaana pihalla (mitä nyt ehkä ne metrin korkuiset lumipenkat joka puolella toimi käytännössä aitana, but it’s the feeling you know…). Ja lomalla oli ylipäätään ihan MAHTAVAA, kun ei tarvinnut olla kuin ehkä 3 h yksinään per päivä, eli juuri sellainen päikkäreiden pituinen lepo. Näihin kuviin:

20160304_083007945_iOS_opt
Relaa matkustamista.
20160304_083518761_iOS_opt
Tassujen puhdistus tienpäällä.
20160307_195436100_iOS_opt
Rankan päivän päikkärihetki – klo 8 aamulla.
20160308_144318764_iOS-opt
Kukkulan kuningas, Luminenä.