Uudet tuulet (koska uusi vuosi?)

Voi että, olisitteko ikinä arvanneet miten jännä seikka onkaan tullut eteen, että sitä elämää on ihan fitneksen ulkopuolellakin? No, ihan superjännästi sitä on, kun elämässä on muutakin keskiössä kuin oma perse.

Töiden suhteen on ollut kaaosta ja kaikenlaista pientä harmia, kotona on tunteet olleet pinnassa äitipuolen roolissa ja Mino the Minion on päässyt murkkuikään – siis oppinut vähintään kaikki temput ja fitnesslifessä päädyin kehityskauden jatkon lisäksi myös kuitenkin etsimään uuden valmentajan.

Suurimpia haasteita on aiheuttaneet taas valtoimenaan vellovat tunteet, joiden tuimerruksessa joutuu itse vähän väliä kyseenalaistamaan niitä. Se jos mikä on rankkaa, kun vasta tutkiskelun ja hiukan ajan kulumisen myötä pääsee jyvälle, oliko tunne oikeasti järkevä vai oliko se vain tunne. Eniten tämä on aiheuttanut itselle haasteita ja myös mielipahaa lasten suhteen, ja olen tuntenut itseni ilkeäksi äitipuoleksi kieltäessäni joitain asioita ja saadessani vain itkua ja kiukkua takaisin koko päivän. On monta kertaa joutunut miettimään omia tekemisiään ja niiden järkevyyttä ja rakentavuutta, ja toistamaan itselleen, että kyllä minä pärjään, minä teen oikein. Asioiden kieltäminen ja rajojen asettaminen tuottavat välillä vain niin saatanan suurta tuskaa, että en meinaa kestää lasten reaktioita niihin. Hyvä tietysti, että uskaltavat näyttää tunteensa, mutta minä otan ne todella raskaasti välillä. Tottakai minä haluan, että he pitävät minusta, vaikka pääasiassa olen ottanut tavoitteekseni olla turvallinen aikuinen -pidetty tai ei. Tuntuu vain, että miten ihmeessä minusta voi pitää, kun asetan niitä rajoja, käsken syömään ruoan, en anna pelata neljää päivää putkeen pleikkarilla enkä palkitse kiukuttelua karkilla. Eihän heillä ole mitään ’velvollisuutta’ välittää minusta, ei sidettä kuten omiin vanhempiinsa. Äitipuolena oleminen on aikamoista kipuilua itsensä kanssa. Parasta mitä kuitenkin voin olla, on oma itseni, ja antaa turvaa rajojen kautta. Kiitosta siitä tuskin ihan heti tulee, mutta toivottavasti joskus lasten elämä on edes hiukan helpompaa sen ansiosta, että olen jaksanut olla heidän mielestään rasittava.

Photo 03-01-16 18 29 43_opt
Maailman suloisin rasittava pallo.

Kirsikkana kakun päälle perheen pienin, eli Mino on murkkuillut urakalla tuon tämän talouden  varsinaisen murkun lisäksi, ja jos viime sunnuntai ei muuten ollut pään päälle käypä, Mino päätti pissata lattialle kolme (3!!!) kertaa ja lopulta vielä kakatakin matolle illan päätteeksi. Mikä lie stressireaktio silläkin, mutta ihan hitokseen rasittavaa minulle, joka siitä on vastuussa.

Ulkona on Minon mielestä olevinaan niin kylmä, ettei siellä VOI OLLA kun varpaat jäätyy, ja nerokkaana Mino on sitten alkanut kusemaan omille tassuilleen (no ok, tämä kyllä naurattaa. Miten pojat aina osaakin?) päästäkseen mahdollisimman nopeasti takaisin sisään. Hetken se lämmittää… Mutta sitten kun se riehuu yksinään matolla lelun kanssa lähinnä naurattaa, tai kömpii syliin nukkumaan kerälle ei pysty kuin toteamaan miten ihana se silti on. Ärsyttävän ihana, minun pieni nelitassuinen.

Photo 31-12-15 14 05 36_opt
Degree Hairin Laura ja mun ’tehdään sulle sellaiset My Little Pony – uudenvuodenhiukset’ <3
Photo 05-12-15 17 33 08_opt
Meikkiopastuksen tuotoksia. Ihan itse tehty, voisitko kuvitella?

Tänä vuonna on kaikenlaista uutta tiedossa, ensimmäisenä alkuvuoteen uudet hiukset by Laura. Laura on niin maskeeraus- kuin kampausurallaan tehnyt varmaankin kaiken mitä Suomessa voi (ja vähän muuallakin päin maailmaa) mutta ideat ei naisella lopu vieläkään.  Tällä kertaa päähän tipahti kasa pinkkiä kevytsävytettä My Little Pony -hengessä. Käytiin tyttöjen kanssa ennen Mayor’sin pikkujouluja Lauralla myös meikkiopastuksessa (kyllä, tekee niitäkin harvakseltaan) ja tänä vuonna minäkin osannen laittaa aurinkopuuterit oikeaan kohtaan (saati luomivärin). Suosittelen. En lähtökohtaisesti ole ollut maailman paskin meikkaaja tähänkään saakka, ehkä laiskin vain, mutta opin aika monta uutta pientä juttua, joilla tällaista 30+ naamaa pikaliftataan. Tai tarkemmin, kuinka juuri minun 30+ naamastani saadaan parhaat irti. Muutama pieni fiksaus varjostuksiin, ja kappas, minulla oli poskipäät, ja hiusrajan ’reunustus’ toi kasvot paremmin esiin. Kuva ei ihan anna oikeutta omalle loistavuudelleni, mutta olin itse todella tyytyväinen.

Toisena uutena remmissä on taas ylipäätään (uusi) valmentaja. Ajattelin tosiaan vielä joku kuukaisi sitten mennä kehityskautta aika pitkälle ihan yksinäni ja pohtia valmentajaa sitten lähempänä mahdollisia kisoja. Ehkä se oli järki tai vielä enemmän oppimisenhalu, joka kallisti vaakakupin kuitenkin valmentajan suuntaan. Itselle sopivan valmentajan löytäminen oli jokseenkin yhtä suuren työn takana kuin kampaajan vaihtaminen (naiset ymmärtänevät tämän vertauskuvan), ja kävin mielessä ja paperilla läpi useitakin vaihtoehtoja. Naispuolinen valmentaja olisi ollut mielenkiintoinen syystä että olisi nähnyt, onko siinä eroa, mutta oikeasti hyviä naispuolisia valmentajia Suomessa on vähän. Pk-seudulla vielä vähemmän. Itse en halua enää koskaan ns. etävalmennusta, joten sekin teki omat rajoitteensa. Lopputulokseeni päädyin lähinnä ystävien suosituksesta sekä realistisista kokemuksista että omasta valtavasta oppimisenhalustani, joka valmentajan ensisijainen tehtävä tällä hetkellä on täyttää. En mielelläni puhukaan oikeastaan valmentajasta, koska en kisoihin suoraan juuri nyt tähtää, vaan enemmän mentorista joka jakaa minulle tietoaan ja kokemuksiaan. Ja toki opettaa uusia tricksejä samalla niin salille kuin ravintopuoleen.

Pari viikkoa tässä on nyt opiskeltu erilaisia uusia tekniikoita ihan lähtien omasta ryhdistä mieli-lihas-yhteyteen. Ajatusta ja tunnetta on tullut enemmän mukaan liikkeisiin. Ja kokonaan uusia liikkeitä, niitäkin. Minähän en eläissäni ollut tehnyt mm. pakarapotkuja (kyllä, nyt voi ihmetellä ääneen, kun lavallekin olen eksynyt) ja ylipäätään taka-akselia aika vähän viime aikoina – reiden lähentäjistä tai loitontajista puhumattakaan. Ehkä ensi kerralla ei paista päivä läpi haaroista ja takakineettinen ketju on olemassa?

Photo 01-01-16 19 20 49_opt
Ei edes läskiä täytteenä.

Kroppa oli mielissään melkein kuukauden keventelystä tässä valmentajien ’välissä’, kun tuossa marraskuun lopun ja joulukuun alun lähinnä kävin salilla kun huvitti (eli ehkä 3 krt viikossa, jos sitäkään) ja nukuin päikkäreitä ja 10-12 h yöunia. Olen syönyt myös vapaammin (mutta aika puhtaasti) pari kuukautta, ja nyt taas alkanut tsekkaamaan tarkemmin kun treenejä on tullut takaisin sellanen 5 krt / viikko. Kato uusi vuosi, pitää olla tarkka ruokkis! Tuli jouluna syötyä ja silleen. Eikös se kuulu kuvaan? Tosin itsellä se tarkoittaa lähinnä, että syö sitä perussafkaa varmasti riittävästi.

Jos se äässi näillä jipoilla kasvais, kun ei nähtävästi karkkikaan toimi.