Happi/o hoitoa – toimii myös mielelle.

Photo 04-11-14 15 36 27_optMulle tarjoutui eilen ihan mahtava tilaisuus päästä asiantuntijan hoitoon, nimittäin kasvohoitoon Rohdos-alan kosmetologin käsiin. Olen käynyt elämässäni tasan kerran aiemmin kasvohoidossa (olen aika laiska hoitamaan ihoani, myönnetään) ja ollut aikalailla muutenkin ihon suhteen aavistuksen välinpitämätön, joten otin tarjouksen enemmän kuin ilolla vastaan. Marraskuun alun harmaus on kirjaimellisesti siirtynyt nimittäin kasvoilleni.

Nuoruudessa minulla on käytynä läpi suht helppo akne, tosin silti lääkityksen kanssa. Ihoni on aina ollut rasvainen, joten olen sitä kurittanut aikamoisilla tehomyrkyillä tähän päivään saakka. Yli kolmikymppisen muutoin lievästi atooppinen, mutta naamasta rasvainen iho ei tästä oikein ole ollut  mielissään, mutta en ole nähnyt metsää puilta ja antanut lisää saippuaa nassulle. Hormonitoiminnan muutokset ovat saaneet leuan kukkimaan jotain hassua syheröä ihon itsessään olleessa taasen pintakuiva. Eli lyhyesti: olen käsi naamani tarpeiden suhteen, mutten tahtoisi näyttää ihoni suhteen ikäistäni vanhemmalta myöhemmin.

<Opettelin muuten meikkaamaankin vasta ennen kisoja, että silleen.>

Photo 04-11-14 15 12 29_optMinulle tehtiin erityisesti tuon ’syherön’ takia happihoito Academien tuotteilla, jossa tarkoitus oli saada siis ihoa tasapainotettua ja happea väsyneelle ja harmaalle iholle. Hoito aloitettin happohoidolla sitruunahapolla, joka Katin (ihana kosmetologini) varoitteluista huolimatta ei minun ihoani kyllä kirvellyt yhtään. Kutitti vähän, joten huomioni kiinnittyi enemmän Katin samaan aikaan tekemään sivelyyn isoilla pensseleillä pitkin kasvojani. Taivaallista. Jos en meinannut vielä tässä vaiheessa alkaa kuolaamaan (hirvittävän ikävä piirre itselläni päikkäreillä, tällä on pilattu paritkin raakasilkkityynyt sohvalla ja saatu päikkärikielto systerin sohvalle…), niin viimeistään Katin aloittaessa hieromaan hapon vaikutuksia neutralisoivaa öljyä kasvoilleni ja hartioilleni meinasin kadota omiin maailmoihini.

Photo 04-11-14 14 48 10_optHoito ei kuitenkaan suinkaan ollut tässä, vaan tämän jälkeen sain happinaamion (ei naamarin ; ) ) kasvoilleni, ja sen vaikuttaessa Kati hieroi kuivat käteni ja käsivarteni kauttaaltaan läpi. Lopuksi kasvoja vielä hierottiin uudelleen ja minulle laitettiin silmiin tehogeeli, joka soveltuu myös ripsenpidennysten kanssa käytettäväksi (ja tukee oman ripsen kasvua, näppärää!) ja kasvoille ns. happivoide, eli kasvovoide joka suojaa ihoa ja auttaa stressinmerkkien poistossa. Lue = niiden leuan syheröiden hävittämisessä.

Sen lisäksi, että oli tietysti ihan taivaallista maata toisen ihmisen hoidettavana ja hierottavana, sain ihan uutta tietoa ihostani ja sille sopivista tuotteista. Ja kuten ollakaan, metsään oli menty vauhdilla ja ryminällä tässäkin. Ihoni on kyllä rasvainen, mutta vaatii huomattavasti tasapainottavampia tuotteita mitä hyllystäni (eli vessan tasoilta, laatikoista ja koreista) löytyy. Mukaan edellämainittujen happivoiteen ja silottavan silmägeelin lisäksi lähti ikääntymisen merkkejä häivyttävä suojaava päivävoide (en kuulema enää ole niin nuori) ja varsinainen löytö, nimittäin 3 in 1 -tyyppinen kasvovesi, joka itseasiassa toimii _myös_ kasvovetenä, mutta parempi käyttötarkoitus on ainakin allekirjoittaneelle meikinpoisto. Eli täydellinen tuote salille työpäivän jälkeen. Ohan noita purnukoita mukana ihan tarpeeksi muutenkin. Voisiko joku vielä kehittää sellaisen all in one -treenijauheen, mikä toimii kaikkiin tilanteisiin?

Photo 04-11-14 15 10 47_optIlmoitin jo kotiinpäästyäni hra Valokuvaajalle, että näistä ainakin sitruunahappokäsittely siirtyi joululahjalistalle. Sen kuoriva vaikutus oli ihan nannaa. Katsokaa nyt tätä persikkaihoa – silminnähden tasoittunut ja elinvoimaisemman näköinen kuin se rysyläinen ja harmaa lähtöiho. Ja siis ilman mitään meikkiä! En olisi uskonut etukäteen, mutta ei ilmeisesti turhaan moni lajiharrastakollega näiden nimeen vanno. Ylipäätään tuotesarjan, jolla hoito tehtiin, kevyehkö koostumus ja erityisesti sellainen mieto, puhdas tuoksu oli mieleeni. Eikä ne ylellisen näköiset purnukatkaan tietysti haitanneet! Harmi vain, että Academicaa myy ainoastaan kauneushoitolat, mutta ehkä löydän tästä hyvän syyn mennä hoitoon uudestaan.

Bonarina tällä käynnillä oli  myös hyvä mieli, joka on viime aikoina ollut jossain Pasilan betonikannen alla piilossa odottamassa auringonsäteitä. Yhtä todennäköistähän sen kurkkiminen pinnalle on ollut kuin pulujen katoaminen alakerran autotalli-Mordorista, mutta hemmottelu nähtävästi toimii tähänkin. Jatkamme itsemme huoltamista myös ulkoisesti!