Päässä pyörii kauheasti asiaa, mutta en osaa päättää mitä siitä avata teidän kanssanne. Olen välillä kirjoittanut tänne hyvin avoimesti elämästäni etsiessäni sitä keskitietä kaiken pitämisen sisällä ja tunteiden avaamisen välillä. Nyt se on jotenkin löytymässä vaikka toisaalta taas kyseenalaistan kauheasti mistä on ok blogata omalla nimellä. Henkilökohtaiseen elämään liittyviä blogeja tulee olemaan jatkossakin, mutta lähinnä vain minua koskettavista asioista. Pelkkää treenisettiä en jaksa kirjoittaa jatkossakaan.
Olen tässä viimeisen kuukauden mennyt olosuhteiden varjolla aika omaehtoisesti (jokaisen valmentajan kauhukakara!) yrittäen oppia omasta kropasta vielä enemmän ja päästä jyvälle sen nykyisestä kapasiteetista. Treenejä on tullut tehtyä ’vain’ 4-5 krt / vko ja ruokaa mennyt vanhan, loppukesästä saadun ohjeen mukaan. Olen ollut kauttaaltaan pari kuukautta aika väsynyt, joten pakko ollut mennä enemmänkin töiden kuin treenin ehdoilla, etten polta itseäni taas loppuun. Treeneistä saa toki virtaa, ja ne ovat edelleen minulle merkittävä henkireikä stressinpurun suhteen, mutta totta kai ne myös kuluttavat fyysisesti. Kortisolit tapissa on kehityksen hakeminen vähän kyseenalaista.
Ensimmäinen havaintoni olikin, että kun viimein sain syötyä kaiken, mitä ohjeessa oli, homma meni harppauksen eteenpäin. Kropan aineenvaihdunta on selkeästi kovempi kuin kesällä. Toisin sanoen, olen omasta mielestäni ”tiivistynyt” erityisesti vyötärön seudulta, vaikka treenimäärää ei ole nostettu. Paino on pysytellyt aika samassa, 54 kilossa, joten aika nostaa taas kaloreita. Hyvä!
Toinen havainto liittyi treeniin. Olen ehkä viimein löytänyt olkapäilleni sopivia metodeja, sillä väitän että sivudeltseihin on VIIMEIN alkanut tarttua lihaa. Ihan prkleen hidasta hommaahan tuo olkapäiden kasvatus on, jos ei siihen omaa supergeenejä. Oma (itse)kriittinen arvio kuitenkin on, että kesän jälkeen on tapahtunut muutosta. Siis aika nopeaan, ottaen huomioon että olen yrittänyt priorisoida niitä takareiskojen ohella jo 9 kk. Olen yhdistellyt monenlaisia sarjoja, mutta parhaiten on selkeästi olkapäilleni toimineet pitkät sarjat, mielellään superina tai gianttina tai sitten ajamalla failureen jokainen yksittäinen sarja. Mun on ihan hiton turha lähteä tekemään mitään kutosen pystypunnerruksia, eniten jännittyy niska ja leukaperät. Heinosen Tommilta sainkin todella loistavia vinkkejä olkapään kuormitukseen ilman, että kaularankaan tulee painetta – herra kun kärsii samasta vaivasta kuin minä. Suosittelen lämpimästi kyllä ottamaan pari treeniä Tommilta, jos haluaa oppia uudenlaista ajatusmallia ja hyödyntämään vajaitakin liikeratoja tehokkaasti.
Tässä yksi esimerkki noin 30 min kestävästä olkapääsetistä, jonka yhdistän esim. selän kanssa samaan treeniin:
3 * viparit sivulle kp failureen, 10 s tauko, failureen, 10s tauko, failureen
3 * yhden käden vipari takaa taljassa * 15 + yhden käden vipari sivulle kp * 15
3 * viparit taakse maaten penkillä * 15 + viparit taakse taljassa * 15 + viparit taakse etukumarassa * 15
Pidän painon tämän tyyppisessä treenissä ihan koko ajan lihaksella, vikoihin vaan haen vauhtia kun ei enää muuten tule. Liikerata jätetään tosiaan sen verran vajaaksi, ettei lihas pääse lepotilaan missään vaiheessa. Maitohapot taattu.
Noin ylipäätään teen todella vähän mitään liikkeitä millekään lihakselle alle 10 toistoilla. Normimäärä on 15. Jos kyseessä on pudotussarja tai useamman liikkeen putki, saatan tyytyä kymppiin. Katsotaan nyt toistaiseksi, miten tämä toimii – ainakin olen saanut hermotettua tuota taka-osastoa ihan erilailla, kuin aiemmin. Ehkä jossain vaiheessa sitten sellaiset lyhemmät ryskämisetkin menee perille sinne minne halutaan, eikä vähän niin kun kaikkialle paitsi kohdelihakseen.
Jalkoja olen treenannut nyt vaan kaksi kertaa viikossa. Kyllähän niiden pitäisi kestää isompaakin kuormitusta (koska todistetusti ovat ennen kestäneet), mutta ehkä sitten henkinen väsymys on aiheuttanut sen, ettei ole pystynyt tsemppaamaan jalkatreeniin vaadittavaa mielentilaa kolmea kertaa viikossa. Tai sitten olen laiska… Anyways, olen erityisen ihastunut tällä hetkellä sellaiseen semileveään sumovetoon (kiitos Tero kun tsekkailit useamman kerran tekniikkaani kuntoon!), jossa tehdään oikein pirunmoinen puristus tarakalla lopussa ja haaaaaaallittu alasvienti. Alhaalla sen verran maakosketusta, että liike pysähtyy ja uusi veto alkaa melkein nollatilanteesta sieltä taka-akselilta. Ihan törkyhyvä liike mun välityksille ja nykyiselle hermotukselle. Toinen on smithissä roikkuen tehtävä takareiskaliike, joka simuloi GHR-laitetta. Aivan jäätävä supistus takareisiin, ja ihan vaan kehon omalla painolla suoritettuna. Jalkoja ylipäätään on eniten valmentajankin kanssa yhdessä hakattu, ja niihin on nykyään aika paljon uusia kikkoja varastossa. Parasta tosin ollakin, koska ensi kerran olisi kiva olla lavalla myös takareidet.
Kevät on edelleen suunnitelmissa, jos kaikki menee putkeen ja myös pää on sillä tolalla, että dieetille voi lähteä. Sen sijaan yleinen sarja vs. masters on vielä ainakin itselle ihan auki. Itse dieettiä en koe mitenkään haastavana asiana tai merkittävästi normi-elämäänkään vaikuttavana tilana, mutta tietenkin homma vaatii toimiakseen aika zen-tilassa olevan pään. Olen myös stressaamisen asiantuntija vaikken edes sitä itse huomaisi, ja viimeksi sain itseni stressattua sairaalaan saakka mahakivun (+ketoosin ja 2 000 ajokilometrin / viikko) takia. Dieetillä ei mikään toimi, jos stressitasot on leveliä Macho Fantastico. Kroppa pitää kiinni rasvasta kuin Pekkarinen tupeestaan ja aineenvaihdunta sössitään. Ei siis kiitos. Lopullinen päätös kisoista pitänee tehdä tammikuussa, jolloin olisi suotavaa tietää miten dieetin vedän. Houkuttelisi tehdä itse, mutta jäätävän itsekritiikin ja itsesokeudenkin omaavana tiedän, että vetäisin ihan liian kovilla kierroksilla alusta asti. Pakko siis olla joku rinnalla, sama miten olisi kiva kokeilla. Tai ei ’joku’, vaan juuri sellainen henkilö, johon luotan 100% ja jolla riittää auktoriteettia minun suhteeni. Niitä on aika vähän. En ole mikään helppo tapaus :D
Tämä romaani olkoon nyt tilannekatsaus tämänhetkisistä pohdinnoistani. Kuten nähty kevään ja syksyn aikana, tilanteet eri saroilla voivat muuttua nopeaankin, eikä itse pysty vaikuttamaan kuin pieneen osaan (mikäs sen mukavampaa kontorollifriikille). Omassa elämässäni olisin todella tyytyväinen muunkin kuin muutoksen pysyvyyteen, mutta on osattava rakentaa palapeli niistä paloista joita on tarjolla.
”Tää on mun hetki
Jos mä päätän niin”
