Kilpaurheilijan asenteen tuskaa

Lupasin aiemmin kirjoittaa siitä, miksi tein päätöksen jättää SM-kisat väliin. Kisat, jotka oli tähtäimenä from day 1. Olen saanut paljon ihmettelyä osakseni, ’miten sä nyt voit olla menemättä kun sait paikan?’ ’tottakai sä menet, ne on sentään SM-kisat!’ ’miten sä voit jättää ne väliin kun veit jonkun muun kisapaikan?’ ’siis sinnehän sä olet HINKUNUT’ ja sitä ’etkö sä ollut tyytyväinen kuntoosi?’.

Syyni on puhtaasti päästä kiinni. Ei siitä, etteikö pääni olisi kestänyt vielä yhtä dieettiviikkoa, yhtä kisaviimeistelyä ja yhtiä kisoja. Päin vastoin. Siksi kävin Lappeenrannassakin, en SM-paikan takia. Nautin näistä kaikista mainitseistani kisoihin kuuluvista asioista, erityisesti lavalla olosta. Mutta siinä se onkin – SM-kisoissa matkani olisi luultavasti katkennut jo eliminaatioon. Neljä anatomista ja ulos. Tai ainakaan ei olisi oltu kuin sijoilla +12, jos onni olisi ollut myöten. Kilpaurheilijan mentaliteettini ei vain kestä tälläistä, en osaa asennoitua häviämään – koska sitä se minulle olisi ollut. En minä voita itseäni vain menemällä lavalle. Joku toinen on voittaja jo silloin ja hyvä niin, me olemme erilaisia! Meidän pitääkin olla. Mutta minä ja minun pääni tähtää korkeammalle, paljon korkeammalle. Ja sinne korkeuksiin ei vielä tällä lihasmassalla ole asiaa.

Kuntooni olin tyytyväinen. Lappeenrannassa näytettiin ihan parasta Ullaa, mitä nyt lavalle tänä syksynä oli tuotavissa. Kunto oli täydempi kuin Tampereella ja poset meni hyvin. T-kävelyssä näkyi varmasti hiukan ensikertalaisen epävarmuus posejen loksahtelussa, mutta sekin meni ihan hyvin. Selässä en niinkään hävinnyt ja jalat oli kireät, mikä on jo sinänsä naiselle harvinaista, mutta se hartialinja. Auttamattoman kapea. Ei sillä napata sijoituksia SM-kisoista.

Lavakokemukset on saatu, niitä tänä syksynä lähdettiinkin hakemaan. Varmuus omasta lajivalinnasta. Etukäteen tiedettiin, että olen vielä pieni ja tehtiin päätös, että katsotaan mihin kireydellä pääsee. Nyt tiedetään, ja aletaan hakkaamaan lihaa hartioihin ja etureisiin. Iso osa minusta odottaa jo innolla, että pääsee tekemään taas kovia treenejä ja kehittymään.

Seuraavan kerran, kun olen lavalla, tähtäin on SM-kisojen finaali, enkä pelkää sanoa sitä ääneen. Minä olen kilpaurheilija, minulla on tavoitteita. Tähtään unelmiini.