Miten sä jaksat?

Kysymys, jonka olen kuullut kymmeniä kertoja pelkästään parin viimeisen vuoden aikana (ja kaksi kertaa pelkästään tänään), ja varmasti kaikki tekin, jotka jorinoitani jaksatte lukea. Siis että miten sä jaksat treenata (erityisesti tätä ihmetellään), syödä fiksusti (eikö toi oo kauheen vaikeeta – joo, normiruoka on…;) ja dieetatakin välillä (tämähän nyt on jo ihan käsittämätöntä ja vaarallista!). Käytännössä: kuluttaa aikaa (ja tuhottomasti rahaa) hassuun lajiin.

Oletteko miettineet, miksi tätä muuten kysytään todella usein kun harrastuksena on sali? Ihan vaan uteliaisuudesta, jos harrastukseni olisi vaikka jalkapallo, ihmetyttäisikö se yhtä paljon? Olisiko se jotenkin outoa tai kummallista juosta harkoissa ’jaksamassa’ monena päivänä viikossa? Jotenkin tuntuu, että yksinään touhuilu sisätiloissa mielletään vähemmän harrastusmaiseksi ja mielenkiintoisemmaksi kuin sosiaalisempi liikunta. Tai sitten minä en vain ymmärrä, mistä kysymys ylipäätään kumpuaa.

Mutta kun en minä harrasta mitään ’fitnesstä’ jota pitäisi jaksaa ylläpitää elämässä kulissina. Harrastan salilla käyntiä, painojen nostoa, lihasten kasvatusta (ainakin toivottavasti). Treenaamista. Usein koen harrastavani sitä kuuluisaa ’omaa aikaa’. Minulle tulee siinä vain hiki ;)

On toki välillä huonoja päiviä jolloin ei  tekisi mieli mennä treeneihin, kun ei vaan jotenkin nappaa tai väsyttää tai jotain. Joskus en silloin menekään, mutta lähes aina nokka kuitenkin käy kohti salia. Koskaan ei jälkikäteen ole harmittanut, että tulipa tehtyä – vai onko sinua? Silloinkaan en koe, että kysymys olisi mistään jaksamisesta, vaan treenin jälkeisen hyvän olon tavoittelemisesta ja  tavoitteellisuudesta pidemmällä aikavälillä: minulla on oma maalini, jota kohti menen. Se vaatii joskus vähän vähemmälläkin inspiksellä treenin vetämistä, tai muuten tiedän kokevani jossain vaiheessa pettymystä itseeni päämääräni liukuessa kauemmaksi sen saavuttamisen sijaan. Haluan olla huomenna edes hitusen parempi kuin tänään niissä asioissa, jotka olen itselleni tavoitteeksi asettanut. Se on minun motivaationi.

Ja vastauksena kysymykseen (kun sillä tarkoitetaan treenaamista), en jaksakaan, koska ei ole mitään ’jaksamista’. Minä treenaan paljon, koska haluan treenata paljon, ei siksi että valmentaja käskisi. Käyn nimenomaan treenaamassa salilla, koska se rentouttaa minua ja saa minut olemaan läsnä hetkessä. Kiusaan ja haastan itseäni treeneissä, koska nautin epämukavuusalueesta, eikä minua oikeasti häiritse mitkään lihaskivut. Ja kilpailen aika ajoin tulevaisuudessakin, koska kilpailuviettini on suuri – ja koska haluan testata itseäni. Minulla on minun oma päämääräni ja minun pääni kestää sen tavoittelun aiheuttaman paineen silloin kun sitä on. Se ei ole jaksamista, vaan matkaa kohti tavoitteita.

En minä tee tätä kellekään muulle, kuin itselleni. Sitten kun siitä tulee muiden miellyttämistä, itsensä vertailua muihin, treenaamista kilpailemisen takia tai sitä jaksamista, minä lopetan.

Photo 09-03-15 10 03 06_opt (1)

I run my world.